Palasin vanhempainvapaalta takaisin töihin Joensuun Setlementtiin elokuun alusta. Vuoden aikana setlementti- ja järjestökentällä laajemmin, on tapahtunut suuria muutoksia, niin valtakunnallisesti, kuin paikallisilla tasoilla. Yksi konkreettisista muutoksista vauvavuoteni aikana, on uusi setlementti-ilme, sekä setlementtitoiminnan kiteyttävä slogan: ”Rohkeasti ihmisen puolella”.
”Miten upea slogan” ajattelin elokuun alussa asiaan sen enempää syventymättä. Syyskuulle tultaessa olen kuitenkin alkanut ymmärtää taas uudelleen, mitä ihmisen puolella rohkeasti oleminen tarkoittaa käytännössä, ja mitä se vaatii vapaaehtoisilta, työyhteisöltä, työntekijöiltä ja kaikilta toiminnassa mukana olevilta.
Ensimmäisen herätyksen rohkeudesta sain, kun sain seurata nuorisotyöntekijöidemme tapaa kohdata, ja ratkaista asiakastilanteita. Rohkeus olla ihmisen puolella ja kohdata, vaatii omien arvojen ja ennakkoluulojen perusteellista tarkastelua. Se ei aina ole helppoa eikä mukavaa. Aina emme tiedä miten pitäisi toimia, ja omat ennakkoluulot yllättävät itsemme. Silloin tunnemme olomme neuvottomiksi ja parasta on kysyä apua ja neuvoa paremmin tietäviltä. Rohkeus olla ihmisen puolella tarkoittaa sinnikkäästi välittämistä ja rakastamista silloinkin, kun se on itselle ja muille vaikeaa, tai tehty mahdottomaksi.
Toisen herätyksen sain, kun join kahvia ja söin viineriä viikkopalaverissamme. Istuin hiljaa ja kuuntelin vaikuttuneena, kun työyhteisössämme annettiin spontaanisti positiivista palautetta, myötätuntoa ja kannustusta toisille. Elämämme on kokonaisuus, eikä varsinkaan järjestötyö ole erillinen osa sitä. Rohkeus olla ihmisen puolella työyhteisön näkökulmasta tarkoittaa sitä, että se kannattelee ja luo voimaa silloinkin, kun työelämän ulkopuolinen elämä koettelee ja heittää kapuloita rattaisiin. Kannattelevalla työyhteisöllä on valtava merkitys ei vain työntekijälle itselleen, vaan myös heidän läheisille ja perheilleen. Rohkeus olla ihmisen puolella työyhteisössä tarkoittaa, että ymmärrämme ja olemme myötätuntoisia toisiamme kohtaan silloinkin, kun kohtaamme omassa elämässämme vastoinkäymisiä, eikä työhön enää riitä energiaa ja intoa.
Me setlementtiläiset emme ole ainoita, jotka miettivät sitä, mitä yhdistystoiminta tulevaisuudessa on. Kuka ja kenelle sitä tehdään? Miksi ja miten tehdään? Kuka sen rahoittaa, miten ja millä perusteilla? Taustalla vaikuttavat sote- ja maakuntauudistus, digitalisaatio, vapaa-ajan käsitteen ja työelämän muutokset, sekä yhteisöllisyyden murros yhteiskunnassa. Ihmiset haluavat osallistua, tehdä hyvää ja vaikuttaa, mutta pitkäkestoinen sitoutuminen, tai jäsenyyden kautta tapahtuva yhdistystoiminta ei ole enää tätä päivää. Suora toiminta ilman jäykkää nuijan heiluttamista on tämän päivän tapa vaikuttaa, ja jättää jälki tähän maailmaan. Siihen työkalun tarjoaa sosiaalinen media. Nämä muutokset ovat herättäneet meissä setlementtiläisissä monenlaisia tunteita.
Kolmannen herätyksen rohkeuteen sainkin, kun kokosimme hallituksemme ja työntekijöidemme muodostamaa kehittämisryhmää, jonka tavoite on tehdä selvitystyötä tulevaisuuden toimintalinjojemme tueksi. Hihojen kääriminen ja hommiin ryhtyminen vaatii rohkeutta kohdata meille kaikille tuntematonta. Lisäksi se vaatii ennakkoluulottomuutta ja kykyä heittäytyä, sekä melkoista vapaaehtoista panostusta, ja oman ajan antamista yhteisen kysymyksen ratkaisemiseksi. Vaikutuksen minuun on tehnyt se, kuinka kaikissa toiminnan kehittämiseen liittyvissä keskusteluissa on toistunut huoli siitä, kuinka säilytämme sen tärkeimmän, arvot joiden puolesta töitä teemme. Ne ovat työmme sielu. Ilman niitä ei olisi toimintaakaan, ja niiden säilyttäminen toimintaa ohjaavana tekijänä, jos mikä, on rohkeutta olla ihmisen puolella.
Uskon, että muutokset ovat meille mahdollisuus, mikäli ne vastaanotetaan valmistautuneena. Mikäli säilytämme minuun suuren vaikutuksen tehneen rohkeuden kuunnella sydämen ääntä kaikessa tekemisessämme, ei meidän tarvitse olla huolissamme siitä, kuinka kykenemme toimintaamme kehittämään jatkossa.
Anniina Löytönen
toiminnanjohtaja, Joensuun Setlementti ry