Skip to main content
Yleinen

Harjoitteluni Joensuun Setlementillä

Moikka! Kirjoittelin jo aiemmin kuulumisiani harjoitteluni ensimmäiseltä osalta, ja nyt kun harjoittelun loppu häämöttää, haluaisin vielä kertoa kuukaudestani Joensuun Setlementillä.

Olen saanut harjoitteluni aikana osallistua monenlaiseen toimintaan ja olen tutustunut moniin erilaisiin työtehtäviin: Olen ollut apuna suunnittelemassa ja toteuttamassa toimintaa, minkä lisäksi olen tehnyt paljon taustaselvityksiä ja koonteja esimerkiksi erilaisista hankkeista. Harjoitustyönäni toteutin työyhteisölle tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskyselyn, josta tein visuaalisen koonnin ja kirjallisen selvityksen Joensuun Setlementin tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmaa varten. Harjoittelun aikana olen oppinut monia konkreettisia taitoja, kuten infograafien ja esitteiden suunnittelun ja benchmarking-analyysimenetelmän.  

Suosikkihetkikseni ovat kuitenkin muodostuneet erityisesti Tyttöjen ja Poikien Tuvat ja Moninaisuus meissä -illat. Vaikka aluksi tuvalla olo hieman jännitti ja ujostutti, osallistuttuani toimintaan sain monia kivoja kokemuksia. Etenkin tuvan nuoret tekivät minuun ison vaikutuksen iloisilla asenteilla ja fiksuilla pohdinnoillaan. Kiitos teille!

Harjoittelupaikkana Setlementti on ollut erinomainen ja jään kaipaamaan harjoittelua! Työyhteisö on ollut todella lämminhenkinen ja osaava, ja haluaisin kiittää erityisesti ohjaajaani Hennaa avusta ja ohjauksesta sekä hyvistä vinkeistä.  

Suuri kiitos Joensuun Setlementin väelle ja mukavaa kesää kaikille!

Terveisin,

Aino