Huhtikuun ja toukokuun aikana sain pienen kurkistuksen Joensuun Setlementin senioriryhmien maailmaan, kun kiersin ryhmät läpi kangaskassien, kangasmaalien ja ison kasan sabluunoita kanssa. Olimme Setlementin Riitan kanssa miettineet mitä hauskaa tekemistä voisin ohjata heidän ryhmilleen osana Joensuun kaupungin ja Setlementin yhteistyötä, ja sillä hetkellä, kun mainitsin sanan ”kangaskassi” päätös oli tehty. Oli ihanaa nähdä, miten kaikissa ryhmissä minut otettiin avosylin vastaan ja miten innokkaina
kaikki lähtivät toimintaan mukaan siitä huolimatta, että vain kaksi osallistujista kertoi tehneensä kankaan painantaa aiemmin. Tuupovaaran ryhmän naisväki oli niin innostunutta, että heillä oli kasseja varten sabluunat valittuna jo ennen kun kahvi oli keitetty, ja toiminnan oli tarkoitus alkaa vasta kahvittelun jälkeen.
Isommissa ryhmissä minulle meinasi tulla kiire tarvittavia värejä lisäillessä ja suosituimpien sabluunoiden puhdistuksessa, että seuraavatkin halukkaat pääsevät käyttämään niitä, puhumattakaan ajoittaisista lisä ohjeistuksista, kun joku oli muita ennen valmiina tai unohti laittaa sanomalehden kassin sisälle. Viimeisin tilanne onneksi tapahtui vain kerran, ja senkin seuraukset onnistuttiin jotenkuten piilottaamaan käännepuolelle taktisesti sijoitetulla kuvalla. Ryhmiin osallistujat eivät myöskään olleet ainoita, jotka oppivat jotain uutta. Opin ryhmäläisiltä muun muassa biljardipöytien alle kirjoitetuista häviäjien nimistä, kuinka sanomalehdestä saa tehtyä biopussin ja siitä, miten uistimiin tehdään suomukuvio. Meillä oli myös mielenkiintoisia keskusteluja eri taidetyyleistä ihmiset olivat tehneet ja siitä mihin kuvioituja kangaskasseja aiottiin käyttää.
Myös ihmisten luovuutta oli kiehtovaa katsoa. Sabluunoita sommiteltiin eri tavoilla ja samaa saatettiin käyttää yhteen kassiin useamman kerran. Muutama uskaltautui maalaamaan vapaalla kädellä tai yhdistelemään sabluunoita ja vapaata maalausta, ja jo ensimmäisessä ryhmässä joku keksi piirtää kangastusseilla sabluunan reunoja pitkin. Se mahdollisuus ei ollut tullut minulle mieleenkään, mutta lopputulos oli upean näköinen!
Kaiken kaikki meni paremmin kuin olin edes osannut toivoa. Olin etukäteen pelännyt, ettei tekeminen olisi ihmisille mielekästä, tai etteivät seniorit haluaisi kuunnella jotakuta niin nuorta kuin itse olen, mutta kiinnostusta oli eikä minulta epäröity pyytää apua. Oli äärimmäisen palkitsevaa kuulla monilta, kuinka hauskaa heillä oli ja osan jopa kysyvän neuvoa mistä tarvikkeita voisi saada itselleen. Kun Riitta viimeisen ryhmän jälkeen kysyi minulta minkälainen fiilis tästä kaikesta jäi, vastaukseni oli selkeä: haikea.
Joten iso kiitos ja hyvää kesää kaikille ryhmiin osallistuneille sekä Setlementin ryhmien ohjaajille Riitalle ja Saralle!
Kesä terveisin
kulttuurityöntekijä Selina Laubert